sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Stadin superkoira

Tänään suunnattiin Helsingin messarissa järjestettävään Stadin superkoira- tapahtumaan. Oltiin tosiaan Nampan kanssa vaan mätsäri osuudessa mukana. Päivä oli tosi pitkä ja raskas Nampalle, mutta pieni selviyty jälleenkerran ihan super. Mätsäröitiin ittemme tälläkertaa Sinisten pentujen voittoon ja sitä myötä myös BIS- kehään. Best in show kehässä ei kuitenkaan sijoitusta. Namppa oli jo senverran väsähtänyt kahen kehä esiintymisen ja muutenkin todella pitkän päivän jälkeen. Jälleenkerran tosi tyytyväinen miten se esiinty ja sai myös tuomareilta tosi paljon kehuja! 

Kello alkaa näyttämään senverran, että annankin kuvien puhua puolestaan. 









ainakin kulkee ylämäkeen... taisiis...



Tyytyväinen mun pieneen flatti pentuun!  
Seuraavaan postaukseen.

-Nina

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

I only see my goals, I don´t believe in failure.

Namppa n 7kk

Eilen kävi matka taas kohti mätsäripaikkaa. Matkakumppaneina oli taas kerran Sanni ja Nemo. Ekaa kertaa suunnattiin Vantaalle ShowHau Centerille, jossa mätsäri tälläkertaa pidettiin. Paikka oli ihan hyvän kokoinen, mutta jo sisäänastuessa huomattiin että koiria oli ihan järjetön määrä. Päästiin paikalle juuri ajoissa nimittäin Nanon kehä alkoikin jo yheltä. Oltiin kuitenkin vasta 40 lähtijä isoissa pennuissa. Käytiin välissä vähän ulkoilemassa ja istuskeltiin koirien kanssa kehän lähellä kattelemassa. Jos oikein muistan niin kesti reilu puolitoista tuntia ennenkuin päästiin kehään. Sisällä oli aika rauhaton ja meluisa ympäristö missä kaikki oli aika lähekkäin. Nano oli vähän hämmästynyt tilanteesta ja kuikuili ympärilleen minkä ehti. Kuitenkin ekakertalaiseksi tälläsessä "rauhattomassa" tilanteessa olijaksi tosi hyväkäytöksinen. Pidin Namppaa kuitenkin odottelun ajan häkissä etuovi auki, jotta se saisi vähän omaa tilaa.


                       


Kävin ennen kehään menoa namppaa vähän viilentämässä ulkona ja otettiin siellä samalla pari ravia ja ai että miten se ravaskin! Käveltiin sitten rauhassa kehäänlaidalle, jonka jälkeen nopsaan olikin jo meidän vuoro. Meillä oli muistaakseni kehässä parina ihan kiva nöffi. Nano esiinty ihan huippuhyvin koko parikehän ajan, niiin super tyytyväinen mun pieneen möhkikseen! Ollaan tosin paljon treenattu kotona vapaanaseisomista. Namppa seiso ihan ok vapaanakin siellä, vaikka oli kamala hössöys ympärillä. Ravikin oli hyvää, ei kuitenkaan lähelläkään parasta, mutta tosi tyytyväinen yleisestiottaen Nampan esiintymiseen! Hyvällä esiintymisellä saatiin myös punainen nauha.


Nauhakehään mentiin ihan hyvin fiiliksin. Kehä oli ihan ok kokoinen, mutta kun päälle 20 koiraa yritti siihen änkeä, niin tuli kyllä hullun ahdasta. Namppa ei seissy ihan niin kivasti, jonka luulen johtuvan pitkästä odotuksesta ja siitä että kaikki oli tositosi lähekkäin. Ei myöskään saatu juosta nauhakehässä, jonka jälkeen namppa on aina seisomiseltaankin paljon parempi. Sijoitusta ei siis saatu, mutta pentuun oon todella ylpeä kuitenkin. (Meijän sinisen saanut Nöffipari oli muuten sin1 bis3 :D). Punasissa oli kyllä yleisestiottaen muutnkin aika kova taso ja voiton veikin show-afgaani, joka kaikin puolin on kyllä vähän näyttävämpi kaikkine karvoineen kun mun pieni metsäflätti.. :D



ei ainakaan kaulanpituutta puutu...
Namppa on kuitenkin kehittynyt sen verran ja Sannin ja Miian (kasvattajan) mukaan tosi kehittynyt ja nätti, että mietin vakavissani sen ilmottamista vielä messariin Joulukuussa... Pitää nyt vielä kattoa, mutta ens viikolla olisi vielä Messarissa yks mätsäri johon ajattelin Nampan viedä. Kokemustahan näistä enemmänkin menen hakemaan, erittäin hyvää kokemusta sitten niihin junnuluokkiin ja tietysti
niistä eteenpäinkin.

Meijän oma pieni leiri. <3
Tällästä siis tälläkertaa, katotaan jos saisin postausta vielä ens viikonkin mätsäristä jos sinne päädytään! 

-Nina






lauantai 22. lokakuuta 2016

We aint ever getting older

Oltiin Eevin kanssa pari viikkoa taaksepäin kuvailemassa. Päätin samalla käyttää tilaisuuden hyväksi ja ottaa Nampasta vähän juoksukuvia. Namppa pääs vähän rallittelemaan isolle kentälle ja ottikin siitä ilon irti. Eevi juoksi ympäriinsä Nanon kanssa, jolloin sain ite napsittua jotain ihan kivojakin kuvia. Hirveen vaikeeta koittaa itse kuvata tota pötkylää, kun se tulee heti syliin jos laskeudun yhtään alaspäin kameran kanssa, varsinkin kun mulla ei enää ole zoomiputkea käytössä...

Jostain syystä kuvat on tosi huono laatuisia, enkä saanut asiaa korjattua mitenkään. Vähän ehtinyt kuvanmuokkaus taidotkin ruostua tässä "kuvausloman" aikana.







oma lempparini







 Loppuun vielä vähän vajaata flätinpentua...







Ens kerralla sitten taas vähän tekstipainosempaa. Löydettiin Sannin ja Eevin kanssa meille vielä yks mätsäri tällevuodelle! Siitä sitten taas varmaankin omaa postausta myöhemmin.

-Nina




keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Noutajien erikoisnäyttely

Niinkuin viime postauksessa kerroinkin niin oltiin viikonloppuna SNJ:n järjestämässä noutaja erkkarissa Tampereella. 

Kaikki kuvat c. Sanni V.

Herätys oli jo ennen kuutta, jolloin lähdettiin Nampan, Nampan veljen, Sannin ja kasvattajan kanssa matkaan. Matka taittui puoli unessa suht nopeaan. Oltiin perillä n. 45 minuttia ennen kehien alkua. Odotellessa käytiin moikkaamassa Nanon kahta muuta siskoa, oikein pätevän näköisiä pötkylöitä kaikki!



Ensiksi kaikki narttupennut meni yhdessä kehään (joita oli jopa 14!). Yhteiskehässä namppa oli tosi hyvin menossa ja innoissaan! Ravattiin kierros ympäri ja seisoteltiin hetki, jonka jälkeen alkoi yksilökehät. Oltiin vasta 11. pari kehässä, joten ehdittiin siinä puolisen tuntia odottelemaan. Yksilökehässä Nano seisoi ja ravasi nätisti, mutta ei ihan yhtä hyvällä draivilla, kuin yleensä. Moni koira vähän varoi erittäin liukasta alustaa, jossa useampikin onnistui liukastelemaan. Nano ei ollut ihan parhaimmillaan, joka voi tietysti olla lattiastakin. Tuomarina oli todella mukava Nina Skjelbred Norjasta.

Tässä arvostelu suomennettuna:
"6 1/2 kuinen. Todella hyvää rotutyyppiä (breed type?). Oikea pään muoto klassisella katseella. Hyvä kaula. Häntä on hieman kiemura. Erittäin hyvät takakulmaukset ikäisekseen. Erinomainen rakenne. Jalkojen pitää vielä vähän kiristyä (tighten). Erinomainen turkinlaatu. Erittäin hyvin esitetty. Super tempperamentti. Ihana flatti karaktääri (a lovely flat coated character)."




Ihan kelpo arvostelu siis! Tästä on taas hyvä jatkaa. Nyt annan Nampan vähän kasvaa yli tästä "hämähäkki vaiheesta" ja katellaan sitten taas uusia näyttelyitä! Mätsäreitä ei valitettavasti ole enää tänä vuonna täällä päin, joten Nano pitää pientä kehävapaata nyt loppuvuoden.

Mulla ei oikeestaan tän kummallisempaa kerrottavaa ole meijän näyttelypäivästä, joten seruraavaan postaukseen!

Nina

tiistai 13. syyskuuta 2016

Kehäkettu

Moikka taas pitkästä aikaa!

Välissä on taas ehtinyt tapahtua sitä sun tätä. Sain Nampalle vihdoinkin ostettua näyttelypiuhan, joten päästiin vihdoinkin ekaa kertaa kehään. Päivä aloitettiin bussimatkalla Espoosta Helsinkiin. Pentu käyttäyty melkeempä erinomaisesti bussissa, vaikka oli pienen eka kerta missään julkisessa kulkuneuvossa!

Pienen etsinnän jälkeen löydettiin Sannin ja Eevin kanssa perille Kauppakeskus Kaareen, jossa mätsäri järjestettiin. Mätsäri oli Showhaun järjestämä kiertuemätsäri ja siellä oli "studiokuvauspalvelu", jossa sain ilmaiseksi kuvauttaa Nanon. 

[kaikki kuvat c. Sanni V.]



 
Saatiin Nanon kanssa punainen nauha parikehästä. Pentu käyttäyty superhienosti, pieniä ilopomppuja juoksemisessa lukuunottamatta. Onneks pentukehissä sallitaan pienet ilopomput.. 😀 Kehät oli ehkä vähän pienet. Varsinkin nauhakehien juoksuosuudet jäi tosi lyhyeksi, joka on vähän sääli. Nauhakehässä sijoituttiin kakkoseksi, vanhemman terrierin jälkeen. Supertyytyväinen Nampan ekaan kehäesiintymiseen! Pentu anto hienosti tuomarin kopeloida ittensä läpi ja hampaatkin näytettiin varsin mallikkaasti, super pentu. 



Haha mätsättiin tuomarin kanssa asuissa aika hyvin!
Jäätiin kattelemaan vähän ympärillimme vielä kehän jälkeen. Katteltiin siinä Nemon ja Rion kehät. Riokin onnistu sijoittumaan omassa kehässään! Käytiin bussia ootellessa ottamassa vielä pari kuvaa koirista. Kamppiin päästyämme käytiin vielä nopsaa Mustissa ja Mirrissä, jossa punnitsin pennun. Painoa on tytölle ehtinyt kertyä jo huimat 22 kiloa!

Nyt on jäljellä enää yksi mätsäri täälläpäin, jonka jälkeen lähetään kasvattajan kyydillä Tampereelle flatti- erkkariin! Erkkarin jälkeen ei olekaan vielä mitään suunnitelmia, mutta pitänee kattoa vähän millasia näyttelyitä sen jälkeen vielä on.


Rakas pieni.



Tällästä tälläkertaa. Nampan kanssa on tosiaan kaikki mennyt ihan super ja tästä jatketaan vaan eteenpäin. 

Seuraavaan postaukseen,
Nina